17.1.2011
Nyt pääsee ensimmäistä kertaa todenteolla bloggaamaan sitten lähdön Helsinki-Vantaalta. Pitkä matka on tultu. Aluksi tunnelma oli korkealla, mutta sitten itsetunto romahti kun samaan Amsterdamiin suuntaavaan koneeseen nousi tuo Suomen toivo, koivunrunkoakin komeampi ja atleettisen itsevarma Pekka Koskela. Pikaluistelun ihmelapsi ei ollut ainut lennolla huomiota herättänyt objekti. Businessluokkaan rantautui hieman myöhemmin myös muuan tällä hetkellä kyseenalaisesta kuuluisuudesta nauttiva Timo Soini, joka noteerasi läsnäolomme varmaan lähinnä yliluonnollisella kuuloaistillaan.
 |
| Kivis fabottaa |
Amsterdamissa aika meni suhteellisen joutuisasti kun ei joutunut odottelemaan pitkiä aikoja, eikä transfertiskiäkään joutunut etsimään kun boarding passit oli saatu jatkolennollekin jo Suomesta. Smoothien ja jonkun suolaisen leivoksen jälkeen oli aika käydä turvatarkastusjonoon Kiinan ja Intian kanssa. Metallinpaljastimet oli ehkä turhan kireälle viritelty kun vaelluskenkien minikokoiset nauhanpidikkeetkin piippasivat. Jälleen kerran businessluokka oli niin lähellä, mutta silti saavuttamattomissa. Saatiin paikat siis koneen etuosasta.
10 tunnin lennolla odottaa ehkä saavansa aktiviteettia. En uskonut, että lentoyhtiö mitään tarjoaisi, joten varasin mukaan pelikortit ja pari akun taskaria. Totuus osottautui täysin toiseksi. KLM MD-11 kone tarjosi oman viihdekeskuksen. Jokaisella matkustajalla noin 9” näyttö ja kaukosäädin jolla valikoissa oli mahdollista liikkua. Kaukosäädin oli itse asiassa lihavan amerikkalaisen unelma, sillä sen kautta sai tilattua muun muassa naisen tuomaan ruokaa sekä juomaa ja jopa valot toimivat kaukosäätimen käskystä. Kone sisälsi leffoja, tv-sarjoja, luonto-ohjelmia, vapaamuurarien rekrytointivideon, dokumentteja, lastenohjelmia, pelejä, ruokalistan, palautelomakkeen, lentotiedot ja paljon muuta. 10 tuntia kului itse asiassa melko nopeasti kolmen elokuvan, pelien, henkevien keskusteluiden ja ruuan parissa. Viimeinen 45 minuuttia sitten oikeastaan vaan huokailtiin ja nostettiin kädet ilmaan kun kuulutettiin, että saavumme Vancouveriin.
Nyt me sitten ollaan täällä. Ei olisi uskonut, mutta meillä kesti noin 50 minuuttia jonottaa ja hoitaa työlupa-asiat lentokentän ylitarkassa kontrollipisteessä. Niillä on siellä luotiliivitkin, onhan se hyvä jos joku suutahtaa kun ei pääsekään maahan. Meitä oli vastassa Joakim, joka on Mikan sukulaisperhesysteemituttuja. Tämä äärimmäisen mukava ja reipasliikkeinen vanha mies otti meidät kyytiinsä ja kierrätti meidät pikaisesti muutamissa paikoissa. Kiertoajelu virkisti hieman, mutta nollatila oli edelleen päällä. Yövyttiin tässä Mikan sukulaisperheessä ensimmäinen yö. 27:n valvotun tunnin ja pestoporsaan, sekä kylmän oluen jälkeen uni maistui.
18.1.2011
Päivä valkeni meikäläiselle unien jälkeen ja ensimmäisenä mietin paljonko kello on. Tiuku näytti silloin 8.21. Suihkun ja aamupalan jälkeen lähdettiin katsomaan ympäristöä tarkemmin. Lynn Valley Canyon oli upean luontonsa ja putouksen ansiosta todella hieno. Yläjuoksulla oli vähän sama fiilis kuin lapissa kesällä. Maailman paras kanasandwich ja cappucino tuli otettua Delany’s nimisessä raflassa. Täällä on vain iloisia ja kauniita ihmisiä, ihan vilpitön hymy ollut päällä tähän saakka jatkuvasti. Käytiin näköalapaikalla joka sijaitsi muistaakseni Cypress Parkin jossain alimmassa osassa. Siitä vielä Royal –nimiseen ostosparatiisiin joka sekään ei tuntunut koskaan loppuvan. Ostarilla tuli pari paikallista junnujannua kyselemään siinä vessaa etsiessäni josko ostaisin heille kaupasta bongin nurmikon imeskelyyn. No vastasin että olen Suomesta ja meillähän ei ruohoa poltella, enkä aio sitä siis teillekään suoda. Pikaisen sananvaihdon ja kepillisen jälkeen matka suuntautui takaisin ”kämpille” ja siitä suorilta intialaiseen ravintolaan, jossa piti tietysti vetää naamaan sillä hotimman sortin kastikkeella varustettua lihaeläintä. Hyvän palvelun päätteksi oli kiva palata kirjoittamaan taas pätkä lisää blogiin ja seuraamaan hieman koostetta muutamasta NHL-pelistä. Seuraava päivä tuo tullessaan muuton ja töiden aloittamisen.
 |
| Lynn Valley Canyon |
 |
| Jurapuiston sisäänkäynti |
 |
| Siinon Antti Kanadalainen pulla - näillä me eletään |
 |
| Poikamaista kujeilua |
 |
| Ähh... |
 |
| Kivis ja Sidni |
19.1.2011
Ja voi pojat mikä päivä..Tämä päivä se sitten alkoi pienellä aamupalalla ja pakkaamisella. Kymmenen aikaan suunnattiin kirkolle ja tavattiin pastori Jukka joka voisi käsiensä puolesta pyydystää lohia karhun tavoin. Mukava mies ja ”ei niin justiinsa” –tyylinen asenne sopii meille kun kiinalainen Samoalle. Jäätävän raskas päivä töissä..taiteltiin vähän kirjeitä ja lähdettiin vetämään. Ankarasta palveluksesta palkittiin vapaapäivällä, jona aiomme viettää huomenna downtownissa. Käydään moikkaamassa narkkareita, homppeleita, chinatownilaisia ja shoppailijoita. Tänään muutettiin siis tähän perheeseen jossa sitten asustellaan loppuaika. Täydellinen on ehkä lievä sana kuvaamaan tämän perheen onnea. Meillä on hyvä olla kun nämä tyypit on nuoria ja rentoja. Saatiin selville parin puhelinsoiton jälkeen, että päästään lätkääkin pelaamaan läheiseen halliin. Oli muistaakseni sama paikka jossa Vancouverin Kanukit reenaa, että siitä lähdetään.
Äiti lähetä rahaa! Vancouver on kaunis, tää on vaan pakko nähdä itse. Jos haluat ajaa laillisesti päin punaisia niin tule Vancouveriin..
